Lasipiha on suljettu kesäloman vuoksi ajalla 5.-11.6.2023! Verkkokauppa palvelee myös lomamme aikana, mutta paketit postitamme vain muutaman kerran loman aikana. Seuraava postituspäivä torstai 8.5.2023.
Olen toiminut lasialan yrittäjätyöni ohella lasitaiteilijana jo yli 20 vuoden ajan. Teknisen osaamisen ns. kylmälasitekniikoihin olen saanut pääosin perheeni kautta; isoisäni, äitini ja isäni opettamana. Olin 13-vuotias kun äitini opetti minut leikkaamaan lasia ja hyvin pian tämän jälkeen valmistin mm. ensimmäisen tiffanyvalaisimeni. Jo nuorena aikuisena toimin myös apuopettajana lasitaidekursseilla ja myöhemmin otin yksin vetovastuun kurssien opetuksesta.
Vuosien varrella olen suunnitellut ja työstänyt taidelasitöitä useisiin kohteisiin kirkoista yksityiskohteihin. Olen myös osallistunut muutamiin Suomen lasitaitelijoiden näyttelyihin Suomessa ja Ranskassa ja pitänyt jokusen oman näyttelyn mm. Vaasan Galleria Wasaborgissa ja kirjaston galleriatiloissa.
Kotoa saamani opin lisäksi olen opiskellut mm. Turun yliopistossa taidehistorian ja Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa lasinpuhalluksen perusteet. Koulutukseltani olen tekninen piirtäjä, joka on antanut hyvän pohjan lasitöiden suunnitteluun tietokonetta apuna käyttäen sekä perustason ymmärryksen rakentamisesta.
Vasemmalla minä myymälässämme vuonna 2013 ja oikealla lasinpuhalluksen perusteita opiskelemassa Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuosituhannen vaihteessa.
Asun ja työskentelen Hämeenlinnassa. Elämääni rikastuttamassa minulla on yksi jo aikuiseksi ehtinyt tytär, rakas avomieheni ja Lasipihan toimistostakin ajoittain asiakkaille haukahteleva Luka-koira.
Taiteilijana saan inspiraationi yleensä väreistä ja luonnosta. Suosikkiaiheitani ovat luontoaiheet, erityisesti linnut. Töideni muotokielessä on aina tiettyä pehmeyttä linjoissa ja myös väreissä. Silmäni ja mieleni lepää töissä, joiden väreissä ja linjoissa on harmoniaa.
Tekniikoista olen uudelleen innostunut tiffanytöiden tekemisestä, mutta lasinsulatus on myös aina ollut lähellä sydäntäni. Pidän lasinsulatuksen pehmeästä muotokielestä - miten lasi, niin kova ja kiiltävä aine voikaan olla oikean tekniikan alla niin pehmeää, että se suorastaan kutsuu koskettamaan ja sivelemään lasin kaunista pintaa!
Susanna Tekoniemi
Lasipihan yrittäjä ja lasitaiteilija
Koko tilauksen peruuttaminen tai yksittäisten tuotteiden palautus tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen peruutusilmoitus tilausnumeroineen Lasipiha VP-Tekoniemi Oy:n sähköpostiosoitteeseen asiakaspalvelu@lasipiha.fi tai ottamalla yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluun puh: (0500) 668 441.
Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä alla mainittuun Palautusosoitteeseemme. Palauttajan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle.
Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi, yhteystietosi sekä tilausnumero, jota palautus koskee. Palautamme sinulle tilauksesi tuotteista maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti. Mikäli palautat koko tilauksesi, alkuperäisistä toimituskuluista palautamme sinulle edullisimman vakiotoimitustavan mukaiset toimituskulut (esim. jos olet valinnut tilauksellesi lisämaksullisen kotiinkuljetuspalvelun, jää tämän lisäpalvelun osuus sinun maksettavaksesi). Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olet käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellemme ole nimenomaisesti sopineet yhdessä muuta.
Palautusosoitteemme:
Lasipiha
Birger Jaarlin katu 25
13100 Hämeenlinna
Puh: (0500) 668 441
Tilauksen noutamattomuutta emme katso tilauksen peruutukseksi. Mikäli toimitettu tilaus palautuu kuljetusyhtiötä noutamattomana, pidätämme kauppasummasta turhan toimituksen vuoksi aiheutuvat todelliset painoon perustuvat postikulut (toimitus- & palautuskulut). Mikäli noutamattomuus on johtunut unohduksesta ja tilaus halutaan edelleen toimitettavan, veloitamme uudelleentoimituksesta siitä aiheutuvat todelliset postikulut.
Joskus huolellisesta pakkaamisesta huolimatta lähetyksen särkyvät tai hukkuvat matkalla. Mikäli tilauksesi/tuotteesi on vaurioitunut kuljetuksen aikana, tulee sinun tulee toimia nopeasti. Reklamaatiot kuljetusvaurioista on tehtävä kuljetusyhtiöille viimeistään seitsemän (7) vuorokauden kuluessa paketin vastaanottamisesta, että vaurioit voidaan korvata. Voit tehdä reklamaation meille puhelimitse, sähköpostilla tai poikkeamalla myymälässämme.
Kuljetusreklamaatiota varten tarvitsemme myös kuvan rikkoutuneista tuotteista sekä pakkausmateriaaleista. Hyvä kuva on esimerkiksi sellainen, jossa rikkoutunut tuote näkyy avatun paketin päällä. Älä poista ennen kuvan ottoa mahdollisia pakkauspehmuisteita/kovikkeita, vaan anna ne näkyä kuvassa. Näin reklamaatiokäsittelijät osaavat arvioida onko tuote ollut vaaditulla tavalla pakattu.
Lähetäthän mahdollisimman pian kuvia vaurioituneesta tuotteesta/tuotteista ja paketista asiakaspalveluun: asiakaspalvelu@lasipiha.fi tai tekstiviestillä tai whatsappilla numeroon (0500)668 441. Ethän hävitä pakkausmateriaaleja, etkä rikkoutunutta tuotetta ennenkuin olemme ehtineet vastata reklamaatioosi.